Inflaatio ja vallan uusjako

24.02.2011

(…Tai kun säästäväisyys ei kannata… eikä luottoluokituksella ole enää väliä)

Perjantaina julkaistu Suomen inflaatiolukema puhuu karua kieltä. 3% ylittää EKP:n tavoitetason yhdellä prosenttiyksiköllä. Inflaation aikaan kärsivät eniten ne, jotka ovat säästäneet sukanvarteen. Tänään kympillä saa pizzan, kymmenen vuoden päästä palasen. Mummon ohjeet menevät roskakoppaan silloin kun keskuspankit printtaavat rahaa.

(Puhun tässä artikkelissa virallisesti tilastoidusta, kuluttajahintaindeksistä lasketusta inflaatiosta, vaikka sen koostamiseen liittyy ongelmia. Lue lopussa oleva kohta “PS” jos haluat tästä lyhyen johdannon. Teen näin selvyyden vuoksi ja siksi, että viesti pysyy samana kuin jos puhuttaisiin rahan määrästä.)

Niukkuus ja nuukuus kannattavat kun raha säilyttää reaaliarvonsa ja ostovoimansa. Mutta silloin kun raha on ilmaista ja sitä on kenen tahansa saatavilla, hyötyvät ne joilla on pokkaa ottaa lainaa ja sijoittaa se riskillä eteenpäin. Jos riskit eivät toteudu, sitä on yhtäkkiä nimellisesti rikas. Jos taas riski toteutuu ja sijoitus tuottaa tappiota, on inflaatio – tai parhaassa tapauksessa joku takaamaan lähtenyt valtio – syönyt velkasi.

Kuulostaako tutulta? Silloin kun sijoittaja ei joudu itse kantamaan vastuuta tappiosta ei riskisijoittaminen todellisuudessa ole riskisijoittamista ensinkään.

Euroopan ja Yhdysvaltain keskuspankit pitivät ohjauskorkonsa inflaatiokorjattuna lähes nollassa koko 2000-luvun ajan. Jos sillä saatiin finanssikriisi aikaiseksi, niin nyt mennään vielä pidemmälle: tällä hetkellä reaalikorko eli koron ja hintamuutoksen erotus on negatiivinen.

Hinnat nousussa ympäri maailmaa

Pienen reunavaltion osalta on ikävää että jos sen inflaatio poikkeaa merkittävästi muiden euromaiden hintakehityksestä, ei EKP:lla ole mitään syytä muuttaa ohjauskorkoaan. Toistaiseksi esimerkiksi Saksan inflaatio on pysytellyt Suomea maltillisemmalla tasolla: viimeisin lukema oli 2%.

Hintakehitys on kuitenkin myös muualla maailmalla nousujohteinen. Vetureina toimivat öljy ja elintarvikkeet. Raakaöljyn hinta on puolessa vuodessa noussut 35% – viime aikoina sen hintaa ovat nostaneet erityisesti Pohjois-Afrikan levottomuudet.

Tilanne on vähän sama kuin kesällä 2008: finanssisektorilla ja reaalitaloudessa paloi jo, mutta EKP nosti ohjauskorkoaan kun inflaatiotaso niin määräsi. Tuolloin(kin) inflaation korkea taso selittyi räjähdysmäisesti nousseilla raaka-aineiden hinnoilla. Silti jo muutaman kuukauden jälkeen kun paitsi öljypiikki myös suuri investointipankki olivat romahtaneet, sai EKP muiden keskuspankkien tavoin hilata ohjauskorkonsa sukkelasti alas.

EKP:lta odotetaan kesällä koronnostoa mutta se ei tällä kertaa ole välttämättä yhtä innokas kulkemaan hyvin elpyneen Saksan talutusnuorassa. Syy on selvä: velkojensa kanssa painiskelevat PIGS-maat eivät varsinaisesti hyödy jos korkotaso nousee. Suo siellä, vetelä täällä, sanoi Trichet kun Portugalin lainapaperia osti.

Kireämpää talouspolitiikkaa omin voimin

No, mitä tämä nyt sitten tarkoittaa? Meillä Suomessa ei ainakaan pitäisi intoutua nostamaan palkkoja, sillä sillä tiellä ajamme vientiteollisuutemme nopeasti paitsioon ja nostatamme uuden inflaatioaallon. Meidän on pelattava ne kortit oikein, jotka meillä yhä on kädessä. Talouspolitiikkaa on kiristettävä valtion menoja supistamalla. Esimerkiksi sellaisten elinkeinojen tukeminen, joiden tuotteet eivät markkinaehtoisesti pärjää, tuottaa tappiota paitsi nimellisesti, myös eritoten reaalisesti. Syömävelkaa ei parane ottaa.

Hallittu velkaantuminen voi olla yksityisellä sektorilla järkevää silloin kun sijoitus tehdään johonkin arvonsa säilyttävään ja/tai potentiaalisesti tuottavaan reaaliomaisuuteen. Vaikkapa Nokia, joka on perinteisesti pitänyt suurta kassaa (vuodenvaihteessa 12 miljardia euroa) taatakseen itselleen hyvän luottoluokituksen ja edullisen lainakoron, tekee nyt hyvin jos alkaa hiljalleen purkaa tuota positiota.

Syitä on kaksi: rahamäärän paisuessa ei luottoluokituksella ole enää niin väliä – lainaa saa kuitenkin ja suhteellisen halvalla. Ja jos rahaa makuuttaa tuottamattomana tilillä, sen arvo alenee inflaation tahtiin. Eri alojen tai tuotteiden inflaatio voi olla merkittävästi suurempaa kuin virallisessa tilastossa. Esimerkiksi Nasdaqin telekommunikaatio-indeksi on noussut puolessa vuodessa 19%. Jos kiikarissasi on joku alan yhtiö tai sen osa, saat nyt pulittaa reippaasti enemmän kuin syksyllä.

Uusi kuplahan tässä tekee tuloaan mutta paljon ei ole voitettavaa jos on hurskaampi kuin paavi itse.  Hinnat eivät ole laskemaan päin niin kauan kuin keskuspankkien politiikka on jatkaa valtioiden velkapapereiden ostamista ja taloudessa pyörivän rahan kokonaismäärän kasvattamista. Hinnat karkaavat yhä kauemmaksi todellisuudesta – vaikka ne välillä laskisivatkin.

—-

PS. Todellinen pitkän ajan inflaatio saadaan mittaamalla liikkeellä olevan rahan määrää. Kuluttajahintaindekseissä on itseään korjaavia mekanismeja, jotka vaikeuttavat niiden tulkintaa.

Esimerkki: tietokone maksaa tänään 500 euroa. Vuoden päästä tietokone maksaa edelleen 500 euroa mutta sen prosessoriteho on tuplaantunut. Nyt saat siis enemmän prosessoria samalla rahalla, vaikka vanhakin olisi riittänyt. Kuluttahintaindeksi toteaa tietokoneiden inflaation olevan 50 prosenttia negatiivinen vaikka todellisuudessa saat maksaa samat 500 euroa ostaessasi uuden vehkeen.

Toinen esimerkki. Bensiinin hinta nousee ja ihmiset vähentävät autoilua. Oletetaan että autoilu vähenee puoleen: tällöin autoilun painoarvo indeksissä pudotetaan puoleen. Indeksin lopullinen arvo pysyy siis samana vaikka autoilun hinta on tuplaantunut. Suomen Tilastokeskus teki tällaisen korimuutoksen viimeksi viime vuonna. Jopa 15% indeksin painoista meni uusiksi.

Kolmas esimerkki. Euroalueella käytettävä yhdenmukainen kuluttajahintaindeksi ei mittaa lainkaan omistusasumista eikä esimerkiksi kulutusluottojen korkoa.

Tweet