EU-keskussuunnittelijat oikeustajun kimpussa

23.02.2012

Ennen vanhaan valtion obligaatioihin sijoittivat mummot ja eläkesäästäjät mutta nykyisin ne alkavat olla puhtaasti hedge fund -kamaa (hedge fundeihin lienee laskettava nykyisin myös Euroopan rosk- kröh- keskuspankki EKP). Tavallinen pulliainen kun ei mitenkään enää pysy lainaehdoissa mukana, semminkin kun niitä voidaan muuttaa jälkikäteen kulloisenkin poliittisen agendan mukaan.

Euroopan keskussuunnittelijat pääsivät siis alkuviikosta sopuun Kreikan apupaketista, jossa yksityisen sektorin saatavia Kreikalta leikataan sekä siirretään yhä enemmän julkisen sektorin taseisiin. Pitkä matka on tultu ja pian ollaan pisteessä, jossa Saksan ja Ranskan pankit on saatu puljattua Kreikka-vastuistaan irti. Kreikka voidaan siis pian päästää rehelliseen konkurssitilaan ja oikeaan velkasaneeraukseen. Tässä ei vielä mitään uutta.

Mutta se mikä järjestelyssä on uutta, on velkojien asettaminen jälkikäteen eriarvoiseen asemaan, mikä on, Roger Wessmanin sanoin, konkurssirikos. Kreikan velkojen arvosta leikataan puolet, mutta EKP päästetään pälkähästä konvertoimalla keskuspankin Kreikka-velka sellaiseksi, jota tämä velkajärjestely ei koske. Tämä on se todellinen uutinen, joka vaikuttaa markkinoihin ja sitä kautta euroalueen talouteen vielä vuosia. Kuitenkin saa hakea suomalaista mediaa joka keskittyisi uutisanalyyseissään tähän.

Eikös sitten ole oikein, että veronmaksajat pääsevät vähemmällä kuin yksityiset “roistot”? Ja niinhän tämä asia meille poliitikkojen toimesta markkinoidaan.

“Markkinat ovat väärässä!”

Ensinnäkin, jos “yksityiset roistot” olisi haluttu pistää tilille, tai ylipäänsä kaikki sijoittajat siinä suhteessa kuin he olivat Kreikan lainottamiseen osallistuneet, niin helpoin ja ainoa ratkaisu tähän olisi ollut jättää Kreikan yhteisvastuulliset pelastustoimet kokonaan tekemättä. Pelastustoimiin ryhtyminen oli kauttaaltaan keskusjohtoinen ja poliittinen päätös. Siitä ovat vapaat markkinat ja kapitalismi kaukana.

Toisekseen. Vuodesta 2010 asti olemme kuulleet poliitikkojen vakuutteluja siitä, kuinka tilanne on hallinnassa ja kuinka eurooppalainen yhteisö tekee kaikkensa palauttaakseen markkinoiden luottamuksen. Paitsi että on mielestäni nurinkurista pitää positiivista markkinavirettä minkään politiikan ensisijaisena tavoitteena, niin melkoisessa ristiriidassa ovat poliitikkojen puheet ja teot. Jos tosiaan joku viimeisen parin vuoden aikana meni ja uskoi nuo vakuuttelut ja osti Kreikan velkaa, niin tässä on tulos.

(Sivuhuomautuksena: keskusjohtoisessa politiikassa keskusjohto on aina oikeassa, ihmiset eli markkinat eivät. Onkin p-ö-y-r-i-s-t-y-t-t-ä-v-ä-ä kuinka markkinat ovat kehdanneet viime vuosina vaatia – kiskoa! – Kreikalta ja kumppaneilta niin korkeita korkoja. Väärässähän niiden on täytynyt olla.)

Kolmas ja tärkein kohta on kuitenkin seuraava. Mitä tapahtuu Euroopan velkamarkkinoille jatkossa? Kuinkahan moni yksityinen sijoittaja on tällä viikolla ollut langan päässä salkunhoitajalleen ja ohjeistamassa, että tämä ostaisi lisää Portugalin, Espanjan ja Italian velkaa eläkepäivien varalle? Mikä estää EKP:a tekemästä saman ilmaveivin Italian velan kanssa? Tässä piilee koko pointti.

Veronmaksajia ei säästetä, ei Suomen eikä Kreikan

Järjestely rampauttaa yksityisen uskon euromaiden velkaan, erityisesti niiltä sijoittajilta joita velkakirjamarkkinoilla on perinteisesti ollut valtaosa: konservatiivisilta säästäjiltä. Markkinoille jää yksityisestä kysynnästä jäljelle ainoastaan ammattimaisten sijoittajien spekulatiivinen intressi. Se intressi, jolla on varaa pyörittää lyhyen tähtäimen juristipajatsoa ja arvuutella kulloistenkin poliittisten päätösten vaikutusta arvopaperien keskinäiseen hierarkiaan ja arvostukseen. Tämän olisi luullut olevan viimeinen asia, jonka poliitikot haluavat saavuttaa.

Eurokriisin vastuun kantavat siis jatkossa suoraan ja epäsuoraan veronmaksajat. Yksityistä rahaa ei kriisimaiden tileille tipu – ellei liikepankkeja lähdetä jälleen reguloimaan siihen suuntaan. Ja kriisimaiden listaan voi lisätä ainakin kaikki euromaat, mukaanlukien Suomen. Eli sikäli kuin Portugalit ja kumppanit haluavat velkojaan jatkossa jälleenrahoittaa, niin EKP:n – eli veronmaksajien – varassa ollaan.

Jännittävä näytelmä tästä on tulossa, sillä järjestelyn kohtalo on vielä auki. Nyt en tarkoita Suomen eduskunnan salikeskustelua. Vaikka Kreikka voi oman jurisdiikkansa alla liikkeellelaskettujen bondien ehtoja säätää jotakuinkin miten lystää, niin osa velkakirjoista on muun muassa Ison-Britannian lain alla, missä sijoittajasuoja on korkeampi. Voi olla että tästä noin 10 prosentin osuudesta muodostuu vielä kompastuskivi keskusjohdon muuten kovin nerokkaaseen suunnitelmaan (kiinnostuneimmat googlaavat “blocking stake”).

Tämän pelin yhteydessä on huomionarvoista kuinka yksityinen sektori, vaikka siltä hetki hetkeltä viedään yhä enemmän liikkumatilaa, on aina askeleen edellä keskusjohtoa. Siinä myös syy miksi paraskaan regulaatio ei voi koskaan toimia tarkoituksenmukaisesti. Kävi miten kävi, viimeinen häviäjä tässä sotkussa on kuitenkin kansainvälinen oikeuskäytäntö ja länsimainen moraali. Mikä peli se sellainen on, jossa säännöt rukataan lopussa uusiksi? Oli tarkoitus kuinka hyvä tahansa. Hyvä kysymys onkin, voidaanko sopimusten yksipuolista muuttamista jälkikäteen soveltaa vastedes laajemminkin ja missä.

Tweet